Tavoitteemme

YHTEISTYÖLLÄ VAHVA LIITTO

Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus. Niihin perustuen ammatillinen ja po-liittinen työväenliike ovat rakentaneet hyvinvointiyhteiskuntaa ja kehittäneet työelämää. Niiden merkitys on korostunut maailman globalisoituessa. Jokainen aikakausi haastaa myös ajankohtaistamaan niiden sisällöt.

Vapaus merkitsee oikeutta järjestäytyä ja yhdenvertaisena neuvotella ja sopia työehdoista sekä puolustaa niitä yhteisesti.

Tasa-arvo merkitsee iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta ja erilaisista työsuhteen muo-doista riippumatonta kohtelua ja mahdollisuuksia työelämässä sekä liiton jäsenten tasa-arvoista kohtelua edunvalvonnassa.

Solidaarisuus merkitsee kaikille kunnollisia työ- ja palkkaehtoja, ratkaisuja ja toimintaa joilla turvataan laajemminkin palkansaajan hyvinvointi niin Suomessa kuin kansainvälisesti sekä yhteisistä päätöksistä kiinnipitämistä.

Suvaitsevaisuus merkitsee ihmisten erilaisuuden hyväksymistä ja heidän mahdollisuuttaan olla tasavertaisina mukana työyhteisössä ja liiton toiminnassa.

Noudatamme näitä arvoja liiton jokapäiväisessä toiminnassa ja sen kehittämisessä.

Liiton toiminta ja sen kehittäminen perustuu jäsenten aktiivisuuteen ja pitkäjänteiseen työ-hön. Tätä työtä jäsenten hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistä-miseksi Metallin yhteistyön vaaliliitto on tehnyt ja on valmis tekemään edelleen jäsenten antamalla valtakirjalla.

Sopimustoiminnassa arvojen perusteella toimiminen merkitsee, että

* sopimuksen sisältö määrittää sen, onko liitto mukana laajassa kolmikantaisessa työ-markkinaratkaisussa vai tehdäänkö liittokohtainen ratkaisu
* palkkaratkaisut perustuvat valtakunnallisiin työehtosopimuksiin
* paikallisen sopimisen perälauta on työehtosopimus, ja sopiminen perustuu tasavertaiseen neuvotteluun
* palkankorotukset turvaavat ostovoiman kasvun
* palkkaus ja sen kehitys on sellainen, että se kiinnostaa hakeutumaan koko maan hyvin-voinnin kannalta keskeiselle vientialalle töihin
* ammatillinen jatko- ja täydennyskoulutus lisää työntekijän mahdollisuuksia edetä työs-sään sekä muutostilanteissa hakeutua uuteen työpaikkaan
* irtisanomistilanteissa työnantajan vastuuta työntekijän uudelleensijoittumisesta uuteen työhön lisätään mm. muutosturvaa kehittämällä
* viranomaisilla ja luottamusmiehillä on mahdollisuudet torjua harmaata taloutta

Luottamustehtävissä arvojen perusteella toimiminen merkitsee, että

* jokaiselle työpaikalle valitaan luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu
* luottamusmiehet valvovat myös vuokratyöntekijöiden työehtoja, joiden on oltava alan työehtosopimusten mukaisia
* luottamushenkilöiden asemaa ja toimintamahdollisuuksia parannetaan
* luottamushenkilöiden valmiuksia paikalliseen neuvotteluun parannetaan

Työsuojelussa arvojen perusteella toimiminen merkitsee, että

* turvallinen, terveellinen ja kehittävä työ ja työympäristö ovat työntekijän perusoikeus
* työurien pidentyminen perustuu työn, työn sisältöjen ja työympäristön kehittymiseen
* työpaikoille luodaan ikäohjelma, jolla työkykyä ylläpidetään ja kehitetään koko työuran ajan

Teollisuuspolitiikassa arvojen perusteella toimiminen merkitsee, että

* yhteiskunnan hyvinvointipalvelujen rahoittaminen perustuu vahvaan teollisuuteen
* talous- ja työllisyyspolitiikan perustana on täystyöllisyys
* suomalainen teollisuus voi kilpailla samalta viivalta muiden maiden kanssa

Yritysten kehittämisessä arvojen perusteella toimiminen merkitsee, että

* työntekijät otetaan tasavertaisina mukaan yritysten kehittämiseen
* palkkaus kannustaa tuottavuuden kehittämistä
* työhyvinvoinnin ja työympäristön parantaminen kehittää myös tuottavuutta
* kehityskeskustelut ovat todellisia ja tukevat henkilöstön kehittymistä työssään ja ne ulo-tetaan koskemaan koko henkilöstöä

Ammattiosastojen toiminnassa arvojen perusteella toimiminen merkitsee, että

* ammattiosastojen toimintaa kehitetään niin, että yhä useampi jäsen haluaa osallistua sen toimintaan omien mahdollisuuksiensa mukaan
* olemme valmiit selvittämään, vastaako ammattiosastojen rakenne ja toiminta tämän päi-vän ja tulevaisuuden työpaikkarakenteita ja yritysverkostoja, ja tekemään johtopäätöksiä, jotka turvaavat toiminnan tulevaisuudessa
* ammattiosastojen ja luottamusmiesten mahdollisuuksia hoitaa perustehtäväänsä järjes-täytymisessä ja edunvalvonnassa vahvistetaan

Liiton toiminnassa arvojen perusteella toimiminen merkitsee, että

* jäsen tai jäseneksi haluava saa tarvitsemansa ammattimaisen palvelun ja tuen ilman turhia viivytyksiä sekä alueellisesti että valtakunnallisesti
* liiton jäsenedut ovat nykyaikaisia ja houkuttelevia
* yhteistyö Metallityöväen Työttömyyskassan kanssa on sujuvaa

Yhteistyössä muiden liittojen kanssa arvojen perusteella toimiminen merkitsee, että

* olemme valmiit jatkamaan yhteistyötä työntekijä- ja toimihenkilöjärjestöjen kanssa edunvalvonnan vahvistamiseksi paikallisesti ja valtakunnallisesti
* olemme valmiit jatkossakin avoimesti ammattiliittojen yhteistyön kehittämiseen

Vaaliohjelma PDF